Paimion Kalevan Maamiesseuran historia

Kalevan Maamiesseuran perustamisvaiheet
Vuosisadan alussa elettiin Paimiossakin vielä vanhanaikaista omavaraistaloutta. Maataloustuotteiden markkinointi ja jalostus sekä kulutustavaroiden lisääntyvä kauppa olivat kuitenkin jo päässeet vilkastuvaan alkuun. Tilaton väestö ja torpparit odottivat kiihkeästi maakysymyksen ratkaisua ja omaa tilaa. Epävarmuus tulevaisuudesta painoi raskaasti mieltä ja yhteiskunnalliset muutokset olivat selvästi näköpiirissä. Näissä oloissa maamiesseuran levittämä sanoma otettiin herkästi vastaan. Maamiesseura jakoi uutta tietoa, taitoa ja samalla kokosi maatalousväestön yhteen. Ymmärrettiin yhteistoiminnan merkitys ammatillisella, kaupallisella ja myöhemmin myös taloudellisella alalla, jotta maatalouselinkeino ja maaseutu olisivat pysyneet yleisen kehityksen mukana.

Paimion maamiesseuraan alueeseen kuului alussa koko laaja kunta. On helppo käsittää, että jo yksin pitkien matkojen takia seuran toiminta ei tyydyttänyt syrjäkulmalaisia; erityistä mielipahaa aiheutti lainajyvästö. Kalevan sijaitsessa Paimion pohjoisosassa ja pitkän matkan päässä kirkonkylästä, katsottiin että lainajyvävarasto ei palvellut kalevalaisia riittävän hyvin. Oman lainajyvästön perustamista pidettiin tärkeänä, koska kauran siemenestä oli joka kevät pulaa. Samalla tunnettiin tarvetta kokoontua ja toimia yhdessä pienissä seuroissa, joissa jäsenet naapureina tuntevat toisensa. Lisäksi kyläkunnalla oli ilmaantunut yhteisiä käytännön ongelmia.

Oman maamiesseuran perustaminen oli aikanaan käytännön sanelema, itsestään selvä asia, jonka muodolliseen toteutumiseen vaikutti myös tavallaan onnekas sattuma.

Vuonna 1910 valittiin Sauvon, Paimion ja Salonseudun maatalousneuvojaksi Antti Räikkä. Hän oli tarmokas, maatalouteen monipuolisesti perehtynyt innokas maamiesseura - mies. Räikkä muutti Tarvasjoelta Kalevalle josta osti Ylimarkulan tilan viljellen sitä yhdessä poikiensa kanssa.

Räikän toimesta pidettiin Ylimarkulassa joulukuun 27. päivä v.1910 Paimion maalaisseuran yleinen kokous jossa läsnä oli kolmisenkymmentä kyläläistä. Puheenjohtajana toimi Antti Räikkä ja sihteerinä Jalmari Markula. Yksimielisesti päätettiin perustaa "Kalevan Maalaisseura itsenäisesti toimivaksi seuraksi, joka ei ole riippuvainen Paimion maalaisseurasta". Kaikki läsnäolijat liittyivät seuran jäseneksi ja sääntöluonnosta valmistelemaan valittiin toimikunta. Sääntötoimikunnan puheenjohtaja Antti Räikkä jätti seuran perustamisanomuksen sääntöehdotuksen lääninkuvernöörille huhtikuun 15. pnä 1911. Koska Suomi oli silloin Venäjän vallan alaisena, noudatettiin yhdistysten perustamisessa tarkasti keisarin vahvistamia sääntöjä Kuvernööri hankki ensin myönteisen lausunnon Piikkiön kihlakunnan kruununvoudilta. Huhtikuun 29. pv 1911 kuvernööri vahvisti seuran säännöt, " koska seuran tarkoitus näyttää olevan hyvä, eikä sääntöehdotus ole ristiriidassa yleisen lain ja asetusten kanssa". Paimion maalaisseura asettui vastustamaan uuden seuran perustamista mutta aikanaan erimielisyydet sovittiin ja aluerajat määriteltiin. 1914 Kalevan maalaisseura hyväksyttiin itsenäisenä seurana maanviljelysseuran jäseneksi.

Maamiesseuran toiminta on alkuvuosina ollut erityisen vilkasta. On järjestetty erilaisia kilpailuja ja kursseja eri vuodenaikoina ammattitaidon kohentamiseksi. Sotavuodet pysähdyttivät seuratoiminnan olemattomiin, mutta rauhan tultua toiminta alkoi jälleen nopeasti vilkastua. Kalevalle sijoitettiin karjalaista siirtoväkeä etupäässä Uudenkirkon ja Johanneksen kunnista ja näistä uusista paimiolaisista tuli luonnostaan aktiivisia maamiesseuran jäseniä. Sodan jälkeinen jälleenrakentamisen aika oli yhteiskunnassa kovin tiukkaa aikaa; rakennustarvikkeet kuten rauta, sementti ja naulat olivat kansanhuollon valvonnassa. Elettiin "korttiaikaa". Taloudellinen tilanne oli heikko ja esimerkiksi koneiden hankintaan piti hakea lupa. Elintarvikkeiden määrän lisääminen oli välttämätöntä, tuotantoa pyrittiin kohottamaan kaikilla toimialoilla vaikka esimerkiksi peltolannoitteiden huono saatavuus vaikeutti sadon lisäystä. Tämä loi yhteistoiminnalle oivallisen pohjan. Maamiesseura palveli jäsenistöään taloudellisesti pitämällä lainajyvästö yllä parantamalla siementen käsittelyä ja hankkimalla koneita, jotka soveltuivat tilojen väliseen yhteiskäyttöön, järjestämällä eri alojen kursseja ja koulutusta ammattitaidon ja yleisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Maamiesseura toiminta koettiin tarpeelliseksi ja sen katsottiin antavan hyötyä jäsenkunnalle yhdenvertaisesti, kaikki nämä palvelut kun on toteutettiin omakustannushintaan. Pääomien puute oli suuri este maaseudun kehittymiselle; into oli kova mutta rahasta tiloilla oli ainainen puute. Kalevan maamiesseuran johtokunta oli mukana perustamassa Kalevan Osuuskassaa joka 33 toimintavuotenaan myönsi seuran jäsenille yhteensä 1900 lainaa maatalouden rahoittamiseen.

Myös sonniyhdistys perustettiin alkuvuosina. Keinosiemennyksen yleistyessä tuli karjanjalostus entistä tärkeämmän kiinnostuksen kohteeksi ja neuvonnan kautta perustettiin karjantarkkailuyhdistys, joka yhdessä maamiesseuran kanssa järjesti erilaisia kursseja, kilpailuja ja kesäretkiä aina ulkomaille asti.

Elintason ja yleisen vaurauden parantuessa seuran toimintaa kehitettiin edelleen hankkimalla yhteiskäyttöön soveltuvia koneita. Eri keskusliikkeiden kanssa tehtiin yhteistyötä järjestämällä työnäytöksiä ja esittelytilaisuuksia mm. torjunta-aineista ja lannoituksesta. Jäsenet ovat lujasti liittyneet oman seuran ympärille. Kalevan seudun maatalouden kehittymisessä seuralla on ollut vähintäänkin taloudellinen merkitys jäsenistölle ja se tarjoaa edelleenkin mahdollisuuden omatoimiselle maatalouselinkeinon kehittymiselle ja ajan tasalla pysymiseen.

Yhteistoiminta luo turvallisuutta - maamiesseura luo yhteistoimintaa.

Esittelyvideo vuodelta 1984
Video 75v -päiviltä vuodelta 1986 (kuvaus Into ja Kyllikki Salvela)
KMMS 100-vuotisjuhlakuvia 2011
Arimo Lähdeniityn juhlapuhe 100-vuotisjuhlissa

Ilmari Niskasen kirjoittama historiikki kokonaisuudessaan pdf-muodossa TÄSTÄ